sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

1/09 ei kotiudu koskaan.

TJ 299. Tänä aamuna se sitten pamahti. Ensimmäiset sataset puhki. 63 aamua mennyt ja vielä melkein kolmesataa aamua jäljellä Suomen Puolustusvoimien palveluksessa. Saavuin tammikuun 12. päivä 2009 varuskunnan porteista sisään, kello oli silloin noin 13.10. Jännitti ihan helvetisti, ei tiennyt yhtään mitä edessä on. Jonotusta paikasta toiseen, paljon eksyneen näköisiä hiuksettomia nuoria miehiä. Varusteiden hakemista, kaapin järjestelyä ja punkan petaamista. Siinä ensimmäisten 4 tunnin tapahtumat. Itselleni joukkoyksiköksi valikoitui 1.Viestikomppania.

Nyt kahden kuukauden jälkeen on peruskoulutuskausi, joka kestää 8 viikkoa, ohi. Komppaniamme, eli n. 130 hengen yksiköstä osa jatkaa täällä vielä vuoden, osa on ainoastaan puoli vuotta. Toisista meistä tulee lääkintämiehiä, toisista moottoripyörälähettejä. Toisista alikersantteja, kuten minusta, toisista polttoaineen tankkaajia. Alkuperäiset tuvat ovat pirstaloituneet ja koulutusmuodon mukaan ihmiset on jaettu uusiin tupiin. Loistava tupamme ja tupakaveritkin ovat nyt menneisyyttä. Muutama meistä 10:stä jatkaa alikersanteiksi, muut ovat puolenvuoden miehiä.

Ennen kuin jatkan armeijasta kirjoittamista, on paikka kertoa hieman itsestäni. Olen 19-vuotias nuori mies, ylioppilas koulutukseltani. Urheilu, etenkin jalkapallo ovat rakkauteni. Olen seurustellut kohta puoli vuotta, tämän ajan kaukosuhteessa, n. 400 kilometriä välissämme. Tyttöystävälläni alkaa syyskuussa opiskelut ja välimatka lyhenee onneksi alle 200 kilometriin. Kesällä on minullakin ammattikorkean pääsykokeet edessä, ja toivottavasti syksyllä 2010 aloitan opiskelut. Lukion kävin kotipaikkakunnallani ja lukion jälkeen ennen armeijaa olin ne väliin jääneet 9 kuukautta kassaneitinä ja hyllyntäyttäjänä.

Jatkan hieman vielä armeijasta. Peruskoulutuskausi sujui osaltain aika leppoisissa toiminnassa, kun olin autokoulussa. C-kortti ja ajolupa armeijan autoihin ei ole vielä taskussa, toivottavasti ensi viikon aikana. Toisin kuin monissa muissa yksiköissä, Viestikomppanioissa autokoulun käyneet eivät yleensä jää pelkiksi kuskeiksi, vaan meistä tulee normaaleja alikersantteja, meillähän kun ei ole täällä pelkkiä kuskeja ollenkaan vaan leireillä autokoulun käyneet alikersantit toimivat kuskeina.

Huomenna jatkan siis autokoulun kanssa, tarkoituksena valmistuminen mitä pikimmiten. Tämä blogi tulee käsittelemään elämääni, niin kasarmin porttien sisä- että ulkopuolellakin. Mitä armeijassa oikein tehdään, miten armeija vaikuttaa parisuhteeseen, miten armeija vaikuttaa opiskeluun. Tavoitteena on joskus päästä vielä armeijasta pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti